ALTEN Groupin tulos Q1 2022 +31,3%
ALTEN Groupin tulos vuoden ensimmäisen kvartaalin osalta jatkaa viime vuonna alkaneessa kasvusuhdanteessa.
- Vahva orgaaninen kasvu: +20.7%
- Kolme kansainvälistä yrityskauppaa
LIIKETOIMINNAN TULOS MAALISKUUN 2022 LOPUSSA: +31,3 %
Viime vuoden toisen vuosipuoliskon dynaaminen kasvu on edelleen voimakasta vuoden 2022 alussa; liiketoiminnan kasvu on ollut saavuttaa 31,3 % vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä (18,9 % Ranskassa ja 38,6 % ulkomailla). Vertailukelpoisesti ja valuuttakurssivakioina kurssin mukaan liiketoiminta saavuttaa 20,7 % (14,9 % Ranskassa ja 24,2 % ulkomailla).
Kaikki toimialat ovat aktiivisessa kasvussa, erityisesti rahoitus- ja palvelualat sekä elektroniikka-ala. Myös autoteollisuus ja siviili-ilmailuala, toimialat joihin koronapandemian vaikutukset näkyivät vahvimmin, ovat jälleen pandemiatilanteen elpymisen johdosta vahvasti positiivisessa kasvusuhteessa.
Useimmilla maantieteellisillä alueilla orgaaninen kasvu ylittää 20 prosenttia. Ainoastaan Skandinaviassa ja Sveitsissä
kasvu on alle 10 prosenttia.
ULKOINEN KASVU: KOLME YRITYSOSTOA ULKOMAILLA
ALTEN on toteuttanut kolme yritysostoa vuonna 2022:
- Espanja: Pilvipalveluihin ja digitaaliseen transformaatioon erikoistunut yritys (12 miljoonan euron liikevaihto, 180 konsulttia)
- Intia/Yhdysvallat/Kanada: Tuotesuunnitteluun erikoistunut yritys (12 miljoonan euron liikevaihto, 480 konsulttia)
- Yhdistyneessä kuningaskunnassa: Pilvipalveluarkkitehtuureihin ja digitaaliseen transformaatioon erikoistunut yritys (110 M€ liikevaihto, 710 konsulttia)
NÄKYMÄ VUODELLE 2022
Vuoden 2022 alku jatkaa viime vuoden toisen puolikkaan kehitystä. Liiketoiminta kasvaa riippuen terveystilanteen kehityksestä sekä geopolitiikasta ja makrotaloudesta, kaikki hyvin epävakaassa ympäristössä. Jos olosuhteet pysyvät muuttumattomina, ALTENin pitäisi saavuttaa tyydyttävä orgaaninen kasvu ja kehittää edelleen kohdennettua ulkoista kasvua koskevaa strategiaansa. Onko aika ottaa uusi askel urallasi? Näet kaikki avoimet työpaikkamme täältä. Seuraa tuoreimpia kuulumisiamme LinkedInissä. Lisäksi löydät meidät Instagramista @alten.finland, sekä Facebookista.